Hakukoneoptimoinnin osaaja, Juha Ojaniemi

Hakukoneoptimoinnin osaaja, Juha Ojaniemi

Apple2

CC-lisenssillä Rolf Schmidt

Hakukoneoptimointi on asia, jonka Ojaniemi on opetellut pitkän linjan tietokoneuran kuluessa. Ojaniemi opetteli tietokoneiden rakentamista ja ohjelmointia jo 1970-luvun lopulla, jolloin kotitietokoneista vasta haaveiltiin tieteiskirjallisuudessa. Yhtenä esikuvanaan Ojaniemi pitää Steve Wozniakia. Wozniak suunnitteli, rakensi ja ohjelmoi laitteiston ja käyttöjärjestelmän Applen ensimmäisiin tietokoneisiin varsin omaperäisiä ratkaisuja käyttäen.

Oheisessa kuvassa on Wozniakin suunnittelema ja rakentama Apple ][

1980-luku

1980-luvulla Ojaniemi kirjoitti tietokonealan lehtiin sekä työskenteli yliopisto-opintojen (Elektroniikka ja tietotekniikka) ohella ohjelmistosuunnittelijana. Vuonna 1988 Ojaniemi oli omin silmin näkemässä, kun yliopistojen tietoverkko liitettiin kiinteällä yhteydellä internetiin, eli toisin sanoen: Kun internet tuli Suomeen. Varsinkin sen näkeminen, miten täysin sokea keskusteli täysin kuuron kanssa toiselle puolelle maailmaa netin välityksellä, teki Ojaniemeen suuren vaikutuksen. Internetillä on suuret mahdollisuudet saada aikaan jotakin sellaista, joka aikaisemmin olisi ollut mahdotonta.

Työuransa Ojaniemi aloitti jo vuonna 1982. Työkokemusta hänellä on tietokonealan lisäksi huoltomiehestä sähköasentajaan. Tämä auttaa näkemään monenlaisten asiakkaiden liiketoiminnan painopisteitä ja soveltamaan hakukoneoptimoinninkin asiakkaan tarpeisiin. Tietotekniikan asiantuntemuksesta oli hyötyä myös sähköurakoinnissa. Useiden asiakkaiden elämä helpottui automatisoinnin ja kauko-ohjauksen välinein.

1990-luku ja hakukoneen rakentaminen

haku.tiedot.net

haku.tiedot.net

1990-luvulla Ojaniemi oli Dream Finlandissa tuomassa modemiyhteydet Varsinais-Suomeen. Ojaniemi rakensi myös suomalaisen hakukoneen, haku.tiedot.net, ennen kuin Google nousi käytetyimmäksi hakukoneeksi. Tämä sekä ymmärrys tietokoneiden tekniikasta antaa Ojaniemelle etulyöntiaseman moneen muuhun hakukoneoptimoijaan verrattuna. Kun on itse ohjelmoinut hakukoneen ja on ymmärrys siihen liittyvistä ongelmista ja niiden ratkaisuista, osaa asettautua hakukoneiden kehittäjien asemaan.

Tietotekniikan kehittämis- ja esimiestehtävissä Ojaniemi on ollut vuodesta 1997. Luottamustehtäviä on ollut sekä yhdistysten että yritysten hallituksissa. Titteleinä on ollut ohjelmistokehittäjää, toimitusjohtajaa, kehitysjohtajaa, IT-päällikköä ja useita muita. Hakukoneoptimoinnin lisäksi Ojaniemi on suorittanut muun muassa Googlen edellyttämiä sertifiointeja ja saanut Googlen Irlannin toimistolta kehupuheluita: ”Olen käynyt läpi tuhansia mainoskampanjoita, enkä ole vielä koskaan nähnyt näin hyvin toteutettua kampanjaa.”

Erityisesti asiakkailta tulevat kiitokset lämmittävät Ojaniemen sydäntä. Esimerkiksi eräästä ruotsalaisyhtiöstä tuli innostunut puhelinsoitto: ”Olemme Ruotsin ykkönen.” Kesti tovin ennen kuin Ojaniemi sai innostuneesta puhelusta selville, että kilpailevaan yritykseen oli ollut yhteydessä ruotsalaisen hakukoneoptimointiyrityksen myyjä. Myyjä oli käyttänyt esimerkkinä ”Ruotsin ykköstä” – ja niin hyvin pitäisi kilpailevankin yrityksen löytyä päätuotteillaan google.se-hakukoneen ensimmäisissä hakutuloksissa. Innokkaan soittajan yrityksen sivusto oli Ojaniemen hakukoneoptimoinnin tuloksena päätynyt ”Ruotsin ykköseksi.”

Hakukoneoptimoinnin asiantuntija

Juha Ojaniemi, Hakukoneoptimointi

Juha Ojaniemi, Hakukoneoptimointi

Ojaniemeä Ylen Aamu-TV:ssä haastatellut toimittaja nimittää taustatutkimustensa perusteella Juha Ojaniemeä yhdeksi Pohjoismaiden johtavista hakukoneoptimoinnin asiantuntijoista.

 


 

Laaja-alainen pitkän linjan kokemus

Laaja-alaisesta työkokemuksesta kertoo myös Ojaniemen CV, joka löytyy LinkedInistä.

2018 – CTO, Hakukoneoptimointi / SEO ammattilainen, ABCnet Oy

Osta Hakukoneoptimointia asiantuntijalta

 


Juha Ojaniemi, lisätietoja